Ystävänpäivä

Raution Toimintakeskuksessa ystävänpäivää vietettiin leipomalla, kaverikuvia ottamalla ja yhdessä viihtymällä.   Joulu on kerran vuodessa vaan, kuten myös juhannus. VOISIKO YSTÄVÄNPÄIVÄ OLLA JOKA PÄIVÄ? Teksti ja kuvat: Riikka

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Sisäinen minä

Aina ulkoinen olemus ei paljasta mitä sisimmässä olemme.  Raution Toimintakeskuksen päiväaikaisessa toiminnassa uusi vuosi on aloitettu sisäisen minän etsimisellä.   Ja etsiminen kannatti. Esimerkiksi tällaisia olemme sisimmässämme täällä Rautiossa.        Valokuvat ja teksti: Riikka

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Ei otsikkoa

IHANAN RAUHALLISTA JOULUA JA TOIVEET TÄYTTÄVÄÄ UUTTA VUOTTA! t: Raution Toimintakeskuksen väki

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Neljä yötä jouluun on!

Täällä Raution Toimintakeskuksessa joulunalusaika kulkee tuplanopeudella. Vastahan oli syksy… Nyt jo toivotellaan hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle, mutta ennen tätä muutama kuvatervehdys joulunalusajasta     Kuvat ja Teksti: Riikka

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Itsemääräämisoikeuden illasta osallisuuden illaksi

  Torstaina 26.9. Raution toimintakeskuksen asiakkaat, heidän läheisensä ja ohjaajat kokoontuivat keskustelemaan aiheesta itsemääräämisoikeus. Keskustelun avaajana toimi Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen. Lähestulkoon ensimmäisessä lauseessa Jutta sen sitten kertoi: ”Ei itsemääräämisoikeutta voi kenellekään antaa, koska jokainen saa sen jo syntyessään.” Ja niinhän se on. Ei erityinen tuen tarve poista oikeutta päättää omista asioista,… Jatka lukemista Itsemääräämisoikeuden illasta osallisuuden illaksi

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Kesäkuulumisia

Kalenteri kääntyy jo syyskuulle. Tänä kesänä toimintakeskuksella ollaan puuhasteltu kaikenlaista, eikä olla ehditty kuulumisia kirjoitella. Heinäkuun helteillä retkeilimme lähirannassa ja pulahdimme uimassakin. Sadonkorjuun juhlaa vietettiin perunan noston, hyvän ruoan ja tanssin merkeissä.    Lappeenrannan reissuilla tutustuttiin ilmailumuseoon, hiekkalinnaan, tehtiin ostoksia ja syötiin ravintolassa. Saimaan risteilyllä käytiin Imatran satamasta. Jokakesäinen lavatanssi reissu tehtiin Kymen tukipiirin järjestämiin… Jatka lukemista Kesäkuulumisia

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

ULPUKALLA IMMALAN LAINEILLA

Tänään toimintakeskukselta retkeiltiin järvellä. Sää suosi m/s Ulpukalla ajelua. Tuulisella säällä sitä on vaikea saada pysymään laiturissa. Ulpukan kyytiin pääsee kivasti pyörätuolillakin. Ihan Tukholmaan asti ei aamupäivässä keretty. Tunnelma lautalla oli ainakin yhtä hyvä. Tämä reissu uusitaan varmasti. KIITOS KIPPARILLE JA PERÄMIEHELLE!   Teksti: Raution porukka Kuvat: Riikka

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Kesäterveiset!!!

Niin on kaikenlaista puuhaa täällä toimintakeskuksella, että ei meinaa ehtiä kuulumisia kertoa. Me ollaan täällä pelailtu   pyöräilty hevosteltu uitu ja tietysti pötkötelty Ihana kesä! teksti ja kuvat: Raution  väki  

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Mukavaa yhdessäoloa Rautiossa

Viime viikon torstaina vietettiin Raution toimintakeskuksessa läheisten iltaa. Kuten tavallisesti meidän pihassamme aurinko paistoi.   Iltaa vietettiin hyvässä seurassa. Jonna paistoi nakkimajassa lettuja ja Satu hääri makkaramestarina. Vaikka sää oli aurinkoinen, oli pajalla mahdollisuus maalata viirejä oman maun mukaisesti. Syksyllä läheisten illan teemana on itsemääräämisoikeudet. Kiitos kaikille osallistujille! Nähdään taas! Teksti: Verneri, Jaana, Ilari Olli,… Jatka lukemista Mukavaa yhdessäoloa Rautiossa

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen